Mitä partiossa voi tehdä?

laumanjohtaja

Vartionjohtaja

vaeltaja

Yli 18-vuotias?

 

 

 

 

Liity nyt

Päivän hyvä työ -kampanja

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset, yhteystiedot

Purjehtimassa Lumessa pyörimässä

Vartionjohtaja –
onni on oma vartio!

Viikoittaisissa kokoontumisissa pari vuotta vartiolaisiaan vanhempi vartionjohtaja johtaa ryhmää partio-ohjelman avulla. Iältään vartiolaiset ovat noin 10–14-vuotiaita, vartionjohtaja noin 14–17-vuotias

Vartiolaiset opettelevat partiolaisen perustaitoja ja suorittavat taitomerkkejä. Ryhmä päättää yhdessä, kiinnostavatko salapoliisitaidot, avaruus, videokuvaus, intiaanitaidot vai joku muu. Yhdessä retkeily, leirit ja partiotaitokilpailut ovat vartiolaisille erityisen tärkeitä.

Vartionjohtajana pääsee kouluttamaan ja kehittämään itseään ja vartiolaisia sekä oppimaan uutta. Vartionjohtajalle on koottu opasvihkonen vinkeiksi viikoittaisiin kokoontumisiin partiokololle. Lippukunnissa on usein myös tukihenkilö, sampo, joka auttaa vartionjohtajia tehtävässään. Vartionjohtajille järjestetään monenlaista koulutusta vartionjohtajakurssista erätaitokurssiin.

 

"Päädyimme poikavartion johtajiksi, sillä lippukunnassamme ei ollut tarpeeksi poikajohtajia. Aluksi toki jännitti, mutta nyt en enää vaihtaisi pestiäni mihinkään..."

Lue mitä Sofia kertoo omista partiokokemuksistaan.

Testaa itsesi johtajana!